BirdLife Suomi: Ensi viikonloppuna bongataan joutsenia
Laulujoutsenia Kuva: Pekka Komi
BirdLife Suomi järjestää Joutsenbongaus-tapahtuman ensi viikonloppuna 25.–26.10. Tapahtuman tarkoituksena on lisätä ihmisten kiinnostusta luontoon ja samalla selvittää, kuinka paljon Suomessa on syksyllä joutsenia ja missä ne levähtävät.
Joutsenbongaus järjestettiin ensimmäisen kerran toissa syksynä. Viime syksynä Joutsenbongauksessa ilmoitettiin 3 300 havaintoa, ja kaikkiaan laskettiin noin 52 000 laulujoutsenta.
Laulujoutsen on kansallislintumme ja tänä vuonna myös BirdLife Suomen vuoden lintu. Kesällä on pyritty selvittämään nykyisen laulujoutsenkantamme suuruutta. Ensi viikonloppuna kerättävät havainnot täydentävät kokonaiskuvaa kannan kasvunopeudesta eri puolilla maata.
Joutsenhavaintojen lisäksi voi ilmoittaa paikkoja, joissa sähköverkko on riski joutsenille. Havaittuja törmäyksiä on ilmoitettu yli sadalta paikalta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa yhteistyössä mukana oleva sähkönjakeluyhtiö Elenia Oy on vuosia suojellut joutsenia asentamalla sähköverkkoon lintupalloja, joita joutsenet osaavat varoa. Sähköverkkoyhtiöitä on Suomessa noin 80.
Joutsenbongaus-viikonlopun havainnot voi ilmoittaa osoitteessa www.joutsenbongaus.fi tai postikortilla. Joutsenbongauksen tuloksia päivitetään BirdLife Suomen sivuille viikonlopusta lähtien.
OSALLISTUMISOHJEET
Joutsenbongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Joutsenbongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.
- Ilmoita joutsenhavaintosi verkkosivuilla www.joutsenbongaus.fi lauantaina 25.10. avautuvalla lomakkeella.
- Ilmoita havaintosi BirdLifelle viimeistään tiistaina 28.10. joko osoitteessa www.joutsenbongaus.fi tai postikortilla osoitteella BirdLife Suomi / Joutsenbongaus, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava havaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet ja havainnoitsijoiden määrä.