Euroopan lintujen uhanalaisuus arvioitu: etenkin vesilintujen tilanne synkkä
Haahka on luokiteltu Euroopassa erittäin uhanalaiseksi kannan nopean romahtamisen vuoksi.
Kuva: Petri Vainio
BirdLife Internationalin johtama työryhmä on tänään julkistanut Euroopan lintulajien uhanalaisuusarvion. Euroopassa pesivien lajien lisäksi arvioinnissa tarkasteltiin alueella talvehtivia lajeja. Euroopassa uhanalaisiksi todettiin 67 lajia (13 % arvioiduista) ja EU:n alueella 82 lajia (18 %).
Suomen uhanalaisimmista lintulajeista kultasirkku, kiljuhanhi ja kiljukotka ovat myös Euroopan laajuisesti äärimmäisen tai erittäin uhanalaisia. Uhanalaisuusarviointi paljastaa kuitenkin myös monen Suomessa vielä yleisen lintulajin vähenevän Euroopassa huolestuttavasti.
Uhanalaisten lajien listalla on huomattavan paljon suomalaisia vesilintuja. Haahka on arvioitu Euroopassa erittäin uhanalaiseksi kannan nopean romahtamisen vuoksi. Haahkakannan huomattavasta vähenemisestä huolimatta Suomi sallii edelleen haahkan metsästämisen pesimäaikana – haahkakoiraiden metsästys on juuri alkanut 1.6. BirdLife Suomi pitää erittäin uhanalaisen haahkan pesimäaikaista metsästystä vastuuttomana.
Arosuohaukka pesii EU:n alueella säännöllisesti vain Suomessa. Laji arvioitiin erittäin uhanalaiseksi EU:ssa.
Kuva: Petri Vainio
Metsästettävistä vesilinnuista myös alli ja punasotka on todettu Euroopassa ja haapana ja jouhisorsa EU:n alueella vaarantuneiksi.
Suomen linnustoon tällä vuosituhannella vakiintunut arosuohaukka on arvioitu EU:ssa erittäin uhanalaiseksi. Suomessa, lähinnä Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa pesii vuosittain muutamia arosuohaukkapareja. Varmoja vakiintuneita pesimäpaikkoja tunnetaan Suomesta vain yksi. Arosuohaukka on pesinyt samalla paikalla Siikajoella jo viitenä vuonna ja tuottanut yli 20 poikasta. Tästä huolimatta reviiriä ei ole huomioitu lainkaan alueelle kohoavan tuulivoimapuiston suunnittelussa. BirdLife vaatii reviirin ottamista huomioon, sillä kyse on EU:ssa erittäin uhanalaisen lajin tärkeimmästä reviiristä. Arosuohaukan suojelu on EU:ssa käytännössä täysin Suomen vastuulla. Suomen lisäksi laji pesii EU:ssa vain satunnaisesti Romaniassa.
Euroopan maaseudun luonnon köyhtymisestä kertoo muun muassa kuovin ja töyhtöhyypän luokitteleminen vaarantuneiksi. Suomessa näiden lajien kannat ovat viime aikoina pysyneet varsin vakaina.
Arvioinnin perusteella myös positiivisia muutoksia on tapahtunut. Suojelutyön ansiosta esimerkiksi muuttohaukan ja valkoselkätikan kannat ovat elpyneet, ja nämä lajit voidaan luokitella Euroopassa elinvoimaisiksi.
LISÄTIETOJA:
- European Red List of Birds (pdf, 5,0 MB)