Korkeasaaren karhut vetäytyivät talviunille kuukauden myöhässä

49049635831_12ae895310_b

Picture by: Mari Lehmonen (2019) Korkeasaari Zoo

Karhut ovat vihdoinkin aloittaneet talviunensa Korkeasaaressa. Viime viikkoina talven lähestyminen on näkynyt 18- ja 13-vuotiaissa naaraskarhuissa väsymyksenä. Karhut eivät kuitenkaan ole malttaneet vetäytyä unille, vaan ovat nuokkuneet istualtaan talvipesiensä edustalla. Tavallisesti Korkeasaaren karhut ovat menneet talviunille jo marraskuun puoliväliin mennessä.

Viime viikolla eläintenhoitajat kannustivat karhuja levolle sulkemalla ulkotarhan ovet, jolloin karhut lopulta kömpivät talvipesiinsä. Pesänsä sisustuksen karhut ovat valinneet itse. Niiden suosikkimateriaali on puukuivike, jota ne levittelivät pehmeäksi pediksi valitsemiinsa nukkumapaikkoihin. Viime vuonna rakennusmateriaaliksi tarjottiin myös havunoksia ja sammalta, jotka karhut kuitenkin heittivät talvipesän ulkopuolelle.

Juuri ennen talvilepoa karhujen elintoiminnot hidastuvat niin, ettei ruokahalua enää ole. Eläintenhoitajat ovat huolehtineet siitä, että karhut ovat kerryttäneet hyvän rasvakerroksen syksyn aikana. Loppusyksyn kevennetyllä ruokalistalla on ollut marjoja, vihanneksia ja hedelmiä.

 Viime keväänä Korkeasaaren karhut heräsivät helmikuun alussa hankien keskelle, mutta ovat usein torkkuneet helmi-maaliskuun vaihteeseen asti. Karhut voivat talven aikana havahtua vaihtamaan asentoa tai käydä juomassa vettä. Makoisia unia edistetään tasaisen viileänä pysyvällä pesän lämpötilalla ja ikkunoihin asennetuilla pimennysverhoilla.

 Suomen luonnossa karhun kokoisen eläimen on vaikea löytää riittävästi ravintoa, joten se on ratkaissut ongelman säästämällä energiaa talviunillaan. Karhujen talviuni voi olosuhteista riippuen kestää puolikin vuotta.