Luonnontieteellinen museo: Ilmastonmuutos ja mammutit muuttavat museoon

721938a4-d6b6-437a-bb67-f4eaa3825add-main_image
Urosmammutti heijastettiin piirtoheittimellä seinälle (Kuva: Luomus)
Luonnontieteellisen museon tulevan näyttelyn päätähtiä ovat mammutit, mutta tieteellinen sisältö tiukkaa faktaa. Vuoden 2015 lopussa avautuva Muutosta ilmassa -näyttely tarjoaa museovieraalle mahdollisuuden kokea menneet ilmastonmuutokset maapallon esihistoriasta nykypäivään ja kannustaa vertaamaan niitä käynnissä olevaan muutokseen.

Museon toiseen kerrokseen rakentuva pysyvä näyttely pohjaa Luomuksen ja koko Helsingin yliopiston tutkimukseen. Tuoreet tutkimustulokset kertovat ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoon ja samalla ihmiseen itseensä: kasvilajien levinneisyys kulkee kartalla ylöspäin, pohjoisimmat lajit eivät enää löydä pakopaikkoja, muuttolinnut saapuvat aiemmin keväällä ja ikirouta sulaa. Tuloksista peilataan myös tulevaisuutta.

– Tavoitteena on haastaa yleisö pohtimaan ilmaston, luonnon ja ihmisen välisiä suhteita, kertoo johtaja Leif SchulmanLuonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

Monitieteisen asiantuntijaryhmän voimin rakenteilla on kokonaisuus, jossa tutkimustieto maustetaan elämyksillä ja mieltä kutkuttavilla yksityiskohdilla.

– Näyttely toivottavasti innostaa kävijät ajattelemaan tarkemmin omaa kantaansa kimuranttiin aiheeseen. Jos pystymme lisäksi tarjoamaan oivaltamisen iloa, niin voimme pitää kokonaisuutta onnistuneena, Schulman jatkaa.

Mahtavat mammutit

Muutosta ilmassa -kokonaisuuden vaikuttavin osio tulee olemaan mammuttiperhe. Luomuksen yhteistyökumppani Jääkausi-yhdistys on valmistanut aidonkokoiset rekonstruktiot mammuttien lisäksi muun muassa villasarvikuonosta ja jättiläishirvestä. Eläinmallit on tehty Helsingin yliopiston asiantuntijoiden ohjauksessa.

– Luonnontieteellisen museon näyttelyyn tulevat eläimet oli alun perin tarkoitettu Sipoon Östersundomiin suunnitteilla olleeseen, Suomen jääkaudesta kertovaan näyttelyyn, kertoo Jääkausi ry – Istiden rf:n puheenjohtaja, John Hartwall.

500_vanerimammutti_Luomus

Varjokuvan perusteella rakennettiin vanerimalli (Kuva: Luomus)

Tuolloin meneillään ollut kuntaliitos pysäytti suunnitelmat, ja näyttely jäi toteuttamatta. Jääkausi-yhdistys ei kuitenkaan halunnut, että suuritöiset ja ammattitaitoisesti valmistetut rekonstruktiot menisivät hukkaan. Tämän vuoksi käynnistettiin yhteistyöneuvottelut Luomuksen kanssa.

Yhteistyösopimukseen päästiin ja museorakennuksesta onnistuttiin löytämään noin 350 neliömetriä tilaa näyttelylle.

– Myös oma henkilökuntamme on ymmärtänyt hankkeen mahdollisuudet. He olivat valmiita uhraamaan osan työtiloistaan, jotta voisimme ryhtyä kertomaan ilmaston muutoksesta ja mammuttien ajasta suurelle yleisölle, sanoo johtaja Schulman.

Muutosta ilmassa -näyttelyn käsikirjoitus on parhaillaan työn alla. Jos kaikki etenee suunnitelmien mukaan, toivottavat tiedeväki ja mammutit yleisön tervetulleeksi vuoden 2015 lopussa.

Taustaa

Muutosta ilmassa -näyttelyn asiantuntijaryhmässä on jäseniä Luomuksesta ja Helsingin yliopiston muista yksiköistä. Hankkeen vetäjänä toimii Luomuksen johtaja, professori Leif Schulman.

Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus on Helsingin yliopiston erillislaitos, jonka lakisääteinen tehtävä on ylläpitää luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia sekä harjoittaa niihin liittyvää tutkimusta, näyttelytoimintaa ja opetusta. Laajat kokoelmat koostuvat eläin-, kasvi-, sieni-, kivi- ja fossiilinäytteistä. Elävät kasvikokoelmat ovat vallanneet kaksi kasvitieteellistä puutarhaa.

Luomuksen kokoelmiin pääsee tutustumaan Luonnontieteellisessä museossa ja Kaisaniemen sekä Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa. Kaikki kohteet sijaitsevat Helsingin ytimessä ja niissä vierailee vuosittain noin 200 000 eri-ikäistä kävijää ympäri Suomea ja ulkomailta. Kävijämäärällä mitaten Luonnontieteellinen museo on ollut useita vuosia maamme 3. suosituin museo.

Linkit