Luonnosta vangittujen afrikannorsujen kauppa ja hyötykäyttö on lopetettava
Eurooppalaisten eläinsuojelujärjestöjen kattojärjestö Eurogroup for Animals on eilen lähettänyt avoimen kirjeen EU:n ympäristöministereille ja EU:n ympäristökomissaari Karmenu Vellalle. Suomessa kirjeen vastaanottajana on ympäristöministeri Krista Mikkonen.
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ja Animalia ovat Eurogroup for Animalsin jäsenjärjestöt Suomessa.
Kirje on mennyt myös EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille, tulevalle EU-komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille ja EU-parlamentin puheenjohtaja David Sassolille.
Avoin kirje 22.8.2019
CITES-sopimuksen 18. osapuolikokous, Geneve, Sveitsi
Maailman suurimmassa kansainvälisen uhanalaisten eläinten kaupan kokouksessa otettiin merkittävä edistysaskel, kun osapuolet äänestivät kokouksessaan elävien, villien afrikannorsujen kaupan kieltämisen puolesta. Norsuja ei päätöksen mukaan saisi enää kuljettaa eteläisen Afrikan maista vankeuteen esimerkiksi eläintarhoihin ja sirkuksiin.
Komitean äänestystulos tulee vielä vahvistaa ensi viikon täysistunnossa.
Sekä EU että USA puhuivat kokouksessa kieltoa vastaan. USA myös äänesti kieltoa vastaan, mutta EU jätti äänestämättä, sillä useiden EU-maiden edustajat eivät olleet salissa äänestyksen aikaan. Kielto tarkoittaisi sitä, etteivät myöskään EU:n eläintarhat ja sirkukset enää saisi luonnosta pyydystettyjä norsuja, mikä saattaa lisätä kiellon vastustusta EU:ssa.
Kansainvälisen uhanalaisten lajien komitean (IUCN) afrikkalainen norsuasiantuntijoiden ryhmittymä ei kannata luonnonvaraisten afrikannorsujen pyydystämistä mihinkään tarkoitukseen, sillä heidän mukaansa tästä ei ole hyötyä norsujen suojelun kannalta. Sen sijaan Afrikan valtiot ovat yhdessä ilmaisseet, että ainoa hyväksyttävä kohde eläville afrikannorsuille on suojeluohjelmissa näiden luonnollisissa elinympäristöissä.
Asia on tulossa lopulliseen äänestykseen CITES-kokouksen viimeiseen täysistuntoon ensi viikolla. Vaarana on, että historiallinen päätös kumotaan. Emme voi antaa tämän tapahtua.
Haluamme muistuttaa Euroopan unionia siitä, että kahden uhanalaisen norsulajin siirtely on jo rajoitettu niiden luontaisille elinalueille Etelä-Afrikassa ja Namibiassa. Tämä puoltaa samaa järjestelyä afrikannorsulle.
Uskoaksemme Euroopan unioni aikoo vastoin EU-kansalaisten enemmistön toiveita äänestää kieltoa vastaan, jotta villinä pyydystettyjä norsuja voisi jatkossakin toimittaa Zimbabwesta ja Botswanasta vankeuteen muun muassa eläintarhoihin ja sirkuksiin EU:ssa.
Ranska, Unkari ja moni muu EU-jäsenmaa kannattaa kieltoa, mutta ne eivät voi äänestyksessä poiketa Euroopan unionin kannasta. Sen vuoksi me allekirjoittaneet kehotamme teitä EU:n ympäristöministereitä kannattamaan ehdotusta, jonka mukaan villinä pyydystettyjen norsujen kauppa vankeuteen kielletään ja rajoitetaan se jatkossa norsujen luontaisilla elinalueilla sijaitseville, turvallisille suojelualueille. Tätä kannattavat myös 32-jäseninen African Elephant Coalition ja useat norsuasiantuntijat.
Allekirjoittajat:
Fondation Franz Weber, Switzerland
David Shepherd Wildlife Foundation, UK
Species Survival Network
Born Free Foundation UK
Born Free USA
Humane Society International
World Animal Protection
The Pan African Sanctuary Alliance
Four Paws International
Eurogroup for Animals
Robin des Bois
Large Marine Vertebrates Research Institute, Philippines
Pro Wildlife, Germany
SEY Finnish Federation for Animal Welfare
Animalia
OneKind
The Wolf Action Group
Fondation Brigitte Bardot
Dyrenes Beskyttelse
Deutsche Tierschutzbund
FAADA
Animal Defenders International
LFDA
ISPCA
Animal Friends Croatia
Catholic Concern for Animals
Natural Resources Defense Council
IPPL
Japan Tiger and Elephant Fund
Animal Welfare Institute
People and Earth Solidarity Law Network
Gordon Consulting, New Zealand
Environmental Investigation Agency, UK
RSPCA
Lisätietoa:
Alkuperäinen kirje englanniksi: https://www.worldanimalprotection.us/sites/default/files/us_files/ngos_open_letter_eu_live_trade.pdf
Muun muassa Joanna Lumley, Brigitte Bardot, Judi Dench ja Ricky Gervais vetoavat afrikannorsujen puolesta: https://www.worldanimalprotection.us/CITES-celebrity-letter