Luonto-Liiton Kevätseuranta: Varovaisia merkkejä keväästä
Kuva: Peippo, kuvaaja Antti Salovaara
Kevät etenee varovaista tahtia, selviää Luonto-Liiton Kevätseurannasta. Lintumuutto on käynnistynyt viileässä maaliskuun säässä verkkaisesti. Laulujoutsenhavaintoja on kertynyt kuitenkin jo runsaasti, kuten myös kuluneena Kevätseuranta-viikonloppuna 16.–17.3.
Runsaimmin joutsenhavaintoja ilmoitettiin Etelä-Suomesta, ja pohjoisimmat linnut ovat ehtineet jo Lumijoelle saakka. Myös Vaasasta ja Pielajoelta on kertynyt havaintoja. Muista aikaisin saapuvista muuttolinnuista töyhtöhyypistä, kurjista, kiuruista ja kottaraisista on kertynyt havaintoja.
Eteläisessä Suomessa myös ensimmäiset peipot ovat jo äänessä. Peippo kuuluu niihin Kevätseurannassa havainnoitaviin lajehin, joiden kohdalla ilmastonmuutos on ehtinyt vaikuttaa selvästi niiden keväisiin ensihavainnointipäivämääriin.
“Vielä 1980-luvulla loru “puolikuuta peipposesta” piti hyvin paikkaansa, sillä kevään varhaisimmat peipot havaittiin keskimäärin huhtikuun puolenvälin paikkeilla, ja peipot runsastuivat tämän jälkeen. Tänä keväänä Kevätseurannan ensimmäinen peippo havaittiin Espoossa 8.2”, Luonto-Liiton ympäristökasvatuspäällikkö Malva Green kertoo.
Viileistä säistä johtuen myös hyönteishavaintoja on tehty vielä harvakseltaan. Kevään ensimmäiset itikat on havaittu Vantaalla, ja muutama kekomuurahainenkin on bongattu.
“Myös kekomuurahaisen ensihavaintopäivämäärä on aikaistunut parin viimeisen vuosikymmenen aikana maaliskuulta helmikuun puolelle”, Green sanoo. Tänä vuonna kekomuurahainen havaittiin ensimmäisen kerran Turussa 17.2.
Seuraavana Kevätseuranta-viikonloppuna 30.–31.3. Luonto-Liitto kehottaa suuntaamaan lintutorneihin kevättä tarkkailemaan. Lintukevät kiihtyy, ja reilun viikon päästä tarkkailtavaa riittänee jo kaikkialla Suomessa.
Kevätseurannan havaintolomake: loydos.luomus.fi/forms/kevatseuranta
Lasten tulostettava Kevätseuranta-lomake
Kevätseurannassa havainnoidaan keväisten eläin- ja kasvilajien ilmaantumista ja runsastumista kevään kuluessa. Erityisesti kevätlajeja tarkkaillaan Kevätseuranta-viikonloppuina, joita vietetään joka toinen viikonloppu 8.–9.6. saakka.
Kevätseurannan havainnot voi ilmoittaa sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kevatseuranta.fi. Havainnot päätyvät Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan tutkimuskäyttöön.
Kevään etenemistä voi seurata myös sosiaalisessa mediassa kuvien ja havaintojen muodossa aihetunnisteilla #kevätseuranta ja #vedenäärellä.