Pihabongaus kartuttaa tietoa talvilinnuista

urpiainen1-Ari-Nordstrom

Urpiainen Kuvaaja: Ari Nordström

Ensi viikonloppuna 30.–31.1. tarkkaillaan talvilintuja, kun lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää jokatalvisen valtakunnallisen Pihabongaus-tapahtuman.

Pihabongauksessa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla sopivalla paikalla joko lauantaina tai sunnuntaina. Havainnot ilmoitetaan BirdLife Suomelle.

Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu. Tapahtuman päätarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja. Samalla kerätään tietoa maamme talvisesta linnustosta sekä välitetään tietoa lintujen suojelusta ja talviruokinnasta.

”Jo 11. kertaa järjestettävän Pihabongauksen tuloksissa näkyy selvästi esimerkiksi varpusen ja hömötiaisen väheneminen. Nyt molemmat lajit luokitellaan uhanalaiseksi”, kertoo BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

Tänä talvena seurataan myös, miten viime vuoden kylmä kesä ja vasta äsken päättynyt kova pakkasjakso ovat vaikuttaneet talvilintuihimme.

Viime talvena Pihabongaukseen osallistui 23 000 ihmistä lähes 15 000 pihalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä noin 800 000 lintuyksilöstä. Tapahtuman suojelijana on tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.
OSALLISTUMISOHJEET

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Osallistuakseen ei tarvitse olla lintuharrastaja. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

 

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 30. tai sunnuntaina 31. tammikuuta.
  • Tunnista havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 5.2. joko osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

 

Jos kotipihan linnut eivät ole vielä tuttuja, löydät tavallisimmat talvilintumme esittelevän videon sekä kuvia ja lyhyet lajiesittelyt osoitteesta www.pihabongaus.fi.

Osallistuneiden kesken arvotaan kiikareita, cd-levyjä ja muita palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 1.2. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

Tapahtuman yritysyhteistyökumppaneina ovat Eläinruokatehdas Lemmikki Oy ja Suomen Lintuvaruste Oy.