Suomelle uusi sudenkorentolaji lännenkirsikorento havaittiin Ahvenanmaalla

64a4fba2-2ba9-4329-947c-94dc962a717c

Lännenkirsikorento. Kuva: Jyri Mäki-Jaakkola.

Luontoharrastaja lisäsi Suomen Lajitietokeskukseen kuvan sudenkorennosta, jollaista maastamme ei ole aiemmin tavattu. Laji paljastui Suomelle uudeksi.

Elokuun lopulla Lajitietokeskuksen foorumilla huomattiin, että harrastajan Ahvenanmaan Getasta lisäämät sudenkorentokuvat edustivat Suomelle uutta lajia. Laji osattiin muiden harrastajien toimesta tunnistaa pian lännenkirsikorennoksi (Sympecma fusca). Lajilla on jo suomenkielinen nimi, sillä sen leviämistä Suomeen on osattu odottaa.

– Uuden sudenkorentolajin paljastuminen laji.fi-portaalista oli mukava löytö. Havainto rekisteröitiin Lajitietokeskuksen tietokantaan ja täydentää nyt tietojamme Suomen lajistosta, kertoo Lajitietokeskuksen ylläpitäjä, tietotekniikka-asiantuntija Mikko Heikkinen Luomuksesta, Helsingin yliopistosta.

– Lännenkirsikorennon löytyminen Suomesta ja Ahvenanmaalta ei ollut yllätys, sillä se on esiintynyt jo pitkään Ruotsin rannikolla Ahvenanmaan lähellä, kertoo sudenkorentoasiantuntija Sami Karjalainen, joka on myös kirjoittanut Suomen sudenkorennot -kirjan.

Kirsikorennot ovat aikuistalvehtijoita muista Suomessa tavatuista sudenkorennoista poiketen. Ne parittelevat ja munivat keväällä, ja toukat kehittyvät aikuisiksi kesän aikana. Nyt löydetyn lännenkirsikorennon sukulaislaji idänkirsikorento (Sympecma paedisca) löydettiin Suomesta ensi kerran 2002 ja se on jo vakiintunut Etelä-Suomeen.

Suomessa tavattujen sudenkorentolajien määrä on nyt 63. Lajien määrä on lisääntynyt nopeasti sudenkorentoharrastuksen kasvun ja ilmaston lämpenemisen myötä. 2000-luvulla on löydetty peräti yksitoista Suomelle uutta sudenkorentolajia.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ylläpitämä Suomen Lajitietokeskus vastaanottaa ja kokoaa luontoharrastajien havaintoja kaikista eliöryhmistä. Joskus harrastajien havainnot saattavat paljastaa entuudestaan tuntemattomia lajeja tai tunnettuja lajeja uusilta elinalueilta. Harrastajat ovat kiitettävän aktiivisia lisäämään luontohavaintojaan Lajitietokeskukseen. Tänä vuonna Lajitietokeskuksen oman havaintopäiväkirja Vihko-palvelun kautta on ilmoitettu jo yli 200 000 havaintoa ja keväällä julkaistun iNaturalistin, suomeksi käännetyn kansainvälisen luontohavaintosovelluksen, kautta lähes 170 000 havaintoa.

Suomen sudenkorentolajistoon voi tutustua Lajitietokeskuksen sivuilla.