Tutkija löysi uuden rottalajin tutkiessaan varaaniliskoja Papua-Uudessa-Guineassa
Kuva: Valter Weijola
Turun yliopiston tutkija Valter Weijola löysi Papua-Uuden-Guinean Manus-saarelta tieteelle aikaisemmin tuntemattoman suurikokoisen rottalajin. Weijola löysi saarivaltion toiselta saarelta myös uuden varaanilajin, josta uutisoitiin helmikuun lopulla.
Geneettiset tutkimukset osoittavat, että uusi rottalaji on yksi vanhimmista Papua-Uudessa-Guineassa elävistä Rattus-sukuisista rotista. Harvinaisen suurikokoisen lajin edustajat elävät Manus-saaren sademetsissä ja karttavat ihmisiä.
Uuden-Guinean pohjoispuolella sijaitsevalta saarelta oli aikaisemmin löytynyt tieteelle tuntemattoman rotan luita, joista osa oli hyvin vanhoja. Siksi lajin pelättiin jo kuolleen sukupuuttoon.
Weijola löysi uuden rottalajin vuonna 2012 kartoittaessaan Manus-saarta asuttavia varaaniliskoja väitöstutkimustaan varten. Paikallisten asukkaiden avulla Weijola löysi saaren keskiosien sademetsistä rotan, joka edusti samaa lajia vanhojen luulöytöjen kanssa.
– Olin sattumalta lukenut vanhoista luulöydöistä ennen tuloani, joten olin tietoinen mahdollisuudesta, että laji voisi yhä elää saarella. Paikan päällä kuulin asukkailta, että he pyydystävät satunnaisesti isoja rottia. Löysimme melko nopeasti merkkejä rottien olemassaolosta ja lopulta löysimme rottayksilön, Weijola kertoo.
Uusi rottalaji on helposti tunnistettavissa sen suuren koon, lyhyen hännän sekä pitkän ja karkean karvan perusteella. Weijolan löytämä rotta oli pituudeltaan 26 cm, nenästä hännän alkuun mitattuna. Rattus-sukuun kuuluvia rottia tunnetaan yhteensä 67 lajia, josta vain harvat, kuten isorotta ja mustarotta, ovat ihmisten seuralaisia.
Kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi löydön arvostetussa Journal of Mammalogy -julkaisusarjassaja antoi lajille nimeksi Rattus detentus. Lajinimi detentus on latinaa ja tarkoittaa pidätettyä. Nimi viittaa lajin esi-isään, joka eli eristettynä Manus-saarella.
– Tyynenmeren saarilla on historian saatossa ollut paljon kotoperäisiä lajeja, joita ei elä missään muualla. Monet näistä lajeista ovat muuttuneet uhanalaisiksi tai kuolleet sukupuuttoon ihmisten ja heidän mukanaan kulkeutuneiden tulokaslajien takia. Tästä syystä kotoperäisen ja elinvoimaisen rottalajin löytyminen oli sekä tieteellisesti merkittävä että hyvin iloinen uutinen, Weijola toteaa.
Turun yliopiston eläinmuseon tutkijat tekevät kenttätutkimuksia eri puolilla tropiikkia ja tieteelle tuntemattomia lajeja löytyy paljon. Uuden rotan löytäminen on tässä jatkumossa poikkeuksellisen merkittävä tapahtuma.
– Valtaosa tieteelle tuntemattomista eläinlajeista on pienikokoisia. Kotoperäisen suuren rottalajin löytyminen suomalaisen nuoren tutkijan toimesta on upea uutinen ja toivottavasti kiinnittää ihmisten huomiota siihen, kuinka tuntematon luonnon monimuotoisuus vielä on, toteaa eläinmuseon esimies Ilari E. Sääksjärvi.
>> Tutkimusartikkeli julkaistiin Journal of Mammalogy -tiedejulkaisussa: http://jmammal.oxfordjournals.org/content/early/2016/04/11/jmammal.gyw034
Kuvia