Uhanalaisilla tiikereillä toivoa: Bhutanin kansallispuistossa tuplattiin tiikerien määrä

tiger-2530158_960_720

Sinnikäs ja vuosikymmeniä jatkunut tiikeriensuojelu näkyy vihdoin tiikerien määrien kasvuna. Himalajalla sijaitsevassa Bhutanissa on onnistuttu vain kuudessa vuodessa tuplaamaan tiikerien määrä Manasin kansallispuistossa. Saavutus on elintärkeä, sillä pelko maailman suurimman kissaeläimen sukupuutosta on todellinen. Maailmassa on jäljellä arviolta 3890 villiä tiikeriä.

Bhutanin ja Intian rajalla sijaitsevassa Manasin kansallispuistossa tiikereitä oli vuonna 2010 vain 10 yksilöä. 2016 tehtyjen laskentojen mukaan tiikereiden määrä alueella oli 22 yksilöä. Määrä on yli kaksinkertainen kuuden vuoden takaiseen verrattuna.

Manasin kansallispuiston tiikeripopulaatio saattaa olla Bhutanin suurin, sillä koko maassa arvioidaan olevan vain noin sata tiikeriä. Bhutanin saavutus on tärkeä osa maailmanlaajuista tavoitetta tuplata tiikerien määrä vuoteen 2022 mennessä vuoden 2010 tasosta. Tavoitteessa ovat mukana kaikki maailman tiikerivaltiot, ja WWF tukee valtioita tavoitteen saavuttamisessa. WWF Suomi on tukenut tiikerien suojelua ja niiden elinalueiden säilyttämistä Bhutanissa vuodesta 2009 osana ulkoministeriön tukemaa kehitysyhteistyötä.

Salametsästys ja tiikereiden elinalueiden kutistuminen ovat suurimmat uhat tiikerien selviytymiselle. Tiikereitä salametsästetään niiden osien takia. Vanhoissa uskomushoidoissa osilla uskotaan olevan parantavia vaikutuksia, tai niiden uskotaan tuovan onnea. Tiikereiden elinalueita katoaa metsähakkuiden ja infrastruktuurin rakentamisen tieltä. Sadassa vuodessa olemme menettäneet yli 95 prosenttia maailman villeistä tiikereistä, ja monet tiikerin alalajeista, kuten jaavan-, balin- ja kaspiantiikeri, ovat jo kuolleet sukupuuttoon.

”Manasin kansallispuistossa salametsästys on edelleen tiikereille suuri uhka, joten paljon työtä tarvitaan jatkossakin, jotta tiikereiden selviytyminen alueella varmistetaan”, sanoo WWF Suomen suojeluasiantuntija Tanja Pirinen.

Tiikeriensuojelun onnistuminen Bhutanissa on viranomaisten, metsänvartijoiden ja Intian ja Bhutanin välisen yhteistyön tulosta.

”On todella tärkeää, että Manasin kansallispuiston lisäksi tiikerien suojelua jatketaan alueen muissa kansallispuistoissa, jotta taataan geeniperimältään mahdollisimman monipuolinen tiikeripopulaatio. Tiikereiden reviirit ovat suuria, ja sen takia tarvitaan myös kansallispuistoja yhdistäviä metsäkäytäviä”, Pirinen kertoo.