Ylä-Lapin riekkokanta viime vuoden tasolla

1024px-Denali_National_Park_Ptarmigan

Loppukesän kanakoiralaskentojen perusteella Ylä-Lapin riekkokanta on lähellä pitkänaikavälin (2008−2019) keskiarvoa, joka on noin 7,6 riekkoa/km2. Kanta on ollut pari viimeistä vuotta hienoisessa nousussa vuoden 2017 aallonpohjan jälkeen.

Utsjoella kanta on hieman keskiarvon yläpuolella ja myös kasvoi hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Kuluneen kesän poikastuotto oli hyvä Utsjoella, mutta muualla hiukan vaisu. Riekkokannan hienoista nousua Utsjoella voi selittää myös se, että viime kevään emokanta oli siellä hiukan muita alueita vahvempi.

Enontekiöllä riekkokanta on pysynyt kutakuinkin vakaana jo kolme vuotta. Samoin Inarin riekkomäärä pysyi viime vuoden tasolla.

Yla-lapin-riekot

Riekkokannan kehittyminen kanakoiralaskennan perusteella vuosina 2008–2019. Tiheys tarkoittaa kanta-arviota (riekkoa/km2) koko Ylä-Lappiin. Kanta-arvioon liittyvää epävarmuutta kuvaavat 95 % luottamusvälin ala- ja ylärajat. Kuvaan on merkitty myös koko aineiston pitkäaikainen keskiarvo vuosilta 2008-2019, joka on noin 7,6 riekkoa/km2.

Vuonna 2008 aloitettua riekon kanakoiralaskentaa jatkettiin Ylä-Lapin kolmen kunnan avoimilla tunturi-, suo- ja koivikkoalueilla. Kanakoiralaskennan tekivät pääasiassa Ylä-Lapin kanakoirametsästäjät. Laskentaa koordinoi Metsähallitus. Luonnonvarakeskus (Luke) käsittelee aineiston ja raportoi tulokset.

Tänä vuonna laskentaolosuhteet olivat pääosin hyviä, vaikka loppukesän kuivuus todennäköisesti ohjasi riekkoja linjojen kosteille osuuksilla. Laskenta käsitti yhteensä 185 linjaa 50 eri alueella (linjan pituus n. 4 km) eli yhteensä noin 740 kilometriä, jotka kattoivat tasaisesti koko Ylä-Lapin. Riekkoparvia havaittiin 208 kappaletta, joissa oli keskimäärin 4,9 yksilöä.

Ylä-Lapin riekot 2019, raportti

Luonnonvarakeskus kiittää kanakoiralaskentoja tehneitä arvokkaasta työstä!