Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Norjassa vapautettiin naaleja Suomen rajan läheisyyteen, niitä autetaan lisäruokinnalla myös Suomessa

February 5, 2021 by Posted in: Yleiset uutiset

1280px-A_Iceland_Arctic_Fox

Norjassa kasvatetaan naaleja tarhassa vahvistamaan uhanalaisen lajin kantaa. Nyt Norjassa vapautettiin 12 naalia Suomen rajan läheisyyteen. Kaikkien pohjoisten naalien ja myös nyt vapautettujen selviämistä tuetaan lisäruokinnalla Norjan, Suomen ja Ruotsin tuntureilla. Metsähallituksen Luontopalvelut lisää yhdessä WWFSuomen kanssa naaleille ruokinta-automaatteja Suomessakin. 

Norja vapautti 12 naalia lähelle Suomen rajaa Käsivarren tuntumaan. Vapautetut naalit ovat syntyneet viime vuonna Norjassa Oppdalissa sijaitsevalla tarhalla. Vapautettujen naalien on tarkoitus saada laji pesimään vahvempien pohjoisempien ja eteläisempien naalipopulaatioiden väliselle alueelle.

Vapautettujen naalien selviämistä tuetaan lisäruokinnalla. Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureilla on noin 250 ruokinta-automaattia, joissa naaleille on tarjolla koiranruokaa. Naalit eivät valtakunnan rajoja tunne, joten Suomessakin lisätään ruokinta-automaattien määrää erityisesti Käsivarren erämaa-alueelle Norjan rajan läheisyyteen tukemaan vapautettuja naaleja.

 

Automaatit syytä jättää rauhaan

Automaattien yhteydessä olevien riistakameroiden avulla saadaan tärkeää tietoa naalien sekä niiden kilpailijalajien liikkumisesta. Ruokintapaikkojen ympäristöstä myös kerätään näytteitä naalien DNA-analyysejä varten.

Kaikkien toivotaan kiertävän ruokinta-automaatit riittävän kaukaa, jotta arat eläimet eivät ala välttämään niitä. Automaatteja on erilaisia – sinisiä muovitynnyreitä sekä vesivanerista tehtyjä.

 

Yhteistyöstä voimaa naalien suojeluun

Metsähallituksen Luontopalvelut on toimittanut Suomen tuntureille yhdessä WWFSuomen kanssa ruokinta-automaatteja jo useita vuosia. Myös Pohjoismainen yhteistyö yhteisen naalikantamme suojelemiseksi on tiivistä, ja sitä on tuettu esimerkiksi Felles Fellrev Nord interreg -hankkeilla. Yhteistyön avulla seurantamenetelmiä ja raportointia on yhtenäistetty ja tiedonkulku naalien liikkeistä on sujuvaa.

Aiemmin naaleja on vapautettu Keski-Norjaan vuonna 2018 ja Varangin niemimaalle vuonna 2020. Pohjoismaiden naalien määräksi arvioidaan noin 350 yksilöä. Suomen viimeisin varmistettu naalinpesintä on todettu vuonna 1996, ja nykyisin Suomessa liikkuu vuosittain 5-10 naalia.

https://www.metsa.fi/luonto-ja-kulttuuriperinto/lajien-ja-luontotyyppien-suojelu/lajien-suojelu/naali/

http://www.fellesfjellrev.se/