Vitellogeniini-nimistä geeniä on tutkittu paljon, koska se liittyy muurahais- ja mehiläiskuningattaren pitkään ikään ja lisääntymiseen. Nyt Helsingin yliopiston tutkijat Claire Morandin ja Heikki Helanterä ryhmineen ovat löytäneet suomalaisen kekomuurahaisen perimästä kolme uutta vitellogeniini-geeniä. Uusien vitellogeniini-geenien löytyminen mullistaa käsityksiä hyönteisten sosiaalisen käytöksen geneettisestä säätelystä.
Kolmen nyt löydetyn geenikopion tehtäviä ei vielä tunneta, mutta ne voivat liittyä jo tunnetun vitellogeniinin tehtäviin. Vitellogeniini on lipoproteiini, jonka kaltaisia löytyy myös ihmiseltä. Lipoproteiinit voivat suojata soluja happiradikaaleilta ja näin pidentää ikää. Niitä löytyy myös alkioista, joissa ne toimivat kehittyvän yksilön ravintona.
Tutkimus paljasti, että vitellogeniini geenikopiot eivät ole samanlaisia. Esimerkiksi yksi geeni on huomattavasti toisia lyhyempi ja siitä puuttuu vitellogeniinin toiminnan kulmakivi, rasvoja kuljettava tasku. Eri geenikopiot ovat luonnonvalinnan seurauksena muokkautuneet erilaisiksi ja todennäköisesti toimivat hieman eri tehtävissä.
Yleisellä tasolla uusi tutkimus kertoo siitä, miten uusia geenejä syntyy ja mitä niille evoluution kuluessa tapahtuu. Yllättäen vitellogeniinien ilmentyminen eroaa läheistä sukua olevien muurahaislajien välillä. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että geenien toiminta muuttuu nopeammin kuin aiemmin on ajateltu.
____________________
Tutkimus julkaistiin online-versiona 4.6.2014 yhdessä alansa arvostetuimmista lehdistä Molecular Biology and Evolution.
Morandin C, Havukainen H, Kulmuni J, Dhaygude K, Trontti K & Helanterä H. (2014) Not only for egg yolk – functional and evolutionary insights from expression, selection and structural analyses of Formica ant vitellogenins. Online early in Molecular Biology and Evolution.